Tänään tuli mieleeni se aamuinen hetki neljä vuotta sitten, kun uutisissa kerrottiin Venäjän hyökänneen Ukrainaan. Olin aloittelemassa työpäivääni kotikonttorilla, ja televisio oli vielä auki aamun uutiset kuullakseni. Muistan, että tulin makuuhuoneesta olohuoneeseen ja jäin seisomaan niille sijoilleni keskelle olohuoneen lattiaa, tuijottaen televisiota epäuskoisena. Raivo Putinia kohtaan kohisi korvien välissä, olihan hän edellisten viikkojen aikana kovasti vakuutellut, ettei hyökkäys Ukrainaan ollut suunnitteilla. Hysteriaa ja propagandaa oli kuulemma länsimaiden puhe moisesta hullutuksesta! Ja tässä sitä oltiin - ja ollaan yhä neljä vuotta myöhemmin 🙄.

Tässä kuvassa on ukrainalaisen Iryna Filkinan käsi; hän oli pyöräilemässä töistä kotiin maaliskuussa 2022, kun venäläiset sotilaat ampuivat hänet Buchan verilöylyn aikana. Median tietojen mukaan hänet tunnistettiin erikoisten rakennekynsien ansiosta.

Elämän varrelta on jäänyt mieleen muutamia “missä olin silloin”-hetkiä varmaan sinullekin? Joku tapahtuma tai uutinen on ollut niin yllättävä ja mieleenpainuva, että muistat vielä vuosien ja vuosikymmentenkin jälkeen tarkalleen sen hetken, ja ne tunteet, kun kyseinen asia tapahtui. Itselläni tulee heti muutama tällainen muisto mieleen tuon Venäjän hyökkäyksen lisäksi.

Prinsessa Dianan kuolema 💔

Asuin vuosina 1996 - 1999 Manchesterissa, Englannissa. Elokuisena lauantaina vuonna 1997 oltiin ystävien kanssa viettämässä iltaa bilettäen kaupungin hulinassa, ja sunnuntain puolella, kun istuin taksissa matkalla kotiin, kertoi taksikuski Prinsessa Dianan olleen autokolarissa Pariisissa. En ehkä aivan selvinpäin tuon taksimatkan aikana ollut, joten aamulla kun heräsin, niin meni hetki, ennen kuin muistin taksikuskin sanat…ja samantien avasinkin sitten yöpöydälläni olleen radion - josta lähes heti uutistenlukija alkoikin kertomaan, että Diana oli kuollut aamuyön tunteina auto-onnettomuudessa saamiinsa vammoihin. Nuo hetket, ja Dianan kuolemaa seuranneet viikot Englannissa ovat jääneet muistoihin vahvasti. Vielä tänä päivänäkin, kun kuulen The Verven laulun Bitter Sweet Symphony, aivoni sekunnissa heittävät minut Manchesterin muistoihin ja erityisesti tuohon kesään, kun Diana kuoli. Laulu taisi tulla bändiltä ulos juuri tuona kesänä ja soi silloin joka paikassa 🎶.

perheenjäsenten kuolemat 💔

Nämä ovat tietysti meille kaikille niitä hetkiä, jotka ikuisiksi ajoiksi syöpyvät mieliimme. Omasta lapsuudenperheestäni on elossa minun lisäkseni enää toinen sisarukseni. Jonkinmoisen yhteensattuman myötä olen saanut uutisen sekä molempien vanhempieni että veljeni kuolemista puhelinsoitolla työpaikalleni. Äidistäni olenkin täällä blogissa joskus kirjoittanut; sekä hän että veljeni tekivät itsemurhan, ja näistä tapahtumista uutisen saaminen (olitpa töissä tai sitten muualla) on tietysti niin järkyttävä tieto, että ne hetket muistaa pienintä yksityiskohtaa myöten. Miten vastasin puhelimeen, kuka oli toimistolla tuolloin lähettyvillä, mitä tein puhelun jälkeen…mitä sitten seurasi. Isäni kuoli sairastettuaan jonkin aikaa, mutta sekin soitto oli yllätys, sillä olin ollut siinä uskossa, ettei hänen aikansa ihan vielä ollut lähellä. Heti kuitenkin tiesin, mistä oli kyse, kun näin että hänen vaimonsa soittaa minulle keskellä päivää.

Wold Trade Centerin hyökkäykset 🛩️ 🏢

Kun terroristien kaappaamat lentokoneet lensivät syyskuussa 2001 New Yorkin kaksoistorneihin, asuin Floridassa ja katsoin työpaikallani noita tapahtumia livenä televisiosta. Olin asunut New Yorkissa nuorempana, joten nuo tapahtumat olivat henkilökohtaisestikin järisyttäviä - ja lähes tuntien tarkkuudella muistan tuon syyskuun 11. päivän tuntemukset vielä näinkin monen vuoden jälkeen. Tästä aiheesta olen kirjoittanut erikseen täällä.

Elviksen kuolema 🎸
Heh, menee vähän kuolemapainotteiseksi tämä muistelu! Elviksen kuollessa minä olin 9-vuotias, enkä tietysti hänestä varmaan paljoa muuta tiennytkään, kuin että äitini tykkäsi hänen musiikistaan. Tämä hetki on kuitenkin jäänyt elämään muistoissani juuri äitini reaktion johdosta; olimme kesälomamatkalla Pohjois-Suomessa, ja olin äitini kanssa isovanhempieni olohuoneessa Kemissä. Enää en muista tarkalleen mitä olin tekemässä, mutta sen muistan, että hätkähdin, kun äitini huudahti isoon ääneen jotain tyyliin “Herranen aika!” - johon minä sitten kysymään, että mitä tapahtui…. ja äitini kertoo, että Elvis on kuollut (tämä uutinen kerrottiin radiouutisissa). Myöhemmin varhaisteini-iässä olin muutaman vuoden ajan itsekin kova Elvis-fani, joten ehkä siitäkin syystä tämä muisto on jäänyt elämään niin vahvasti. Tästäkin aiheesta löytyy tuolta arkiston puolelta tällainen postaus.

Muita hetkiä, jotka ovat jääneet yksityiskohtaisesti mieleen, ovat esimerkiksi Suomen MM-jääkiekosta voitetut kultamitalit; on oltu juuri road tripillä autossa kavereiden kanssa (1995), tai Kreetalla oppaana (2011), kun pelin alussa ruotsalaisten täyttämä sporttibaari pikkuhiljaa alkoi tyhjenemään näistä ruotsalaisista Suomen joukkueen latoessa maalia maalin perään 🏒🇫🇮 😁. Estonian uppoamisen aikaan asuin New Yorkissa, mutta olen usein ihmetellyt, miten en muista yhtään tuota uutista, vaikka siitä kyllä sielläkin uutisoitiin (ystävät ovat kertoneet). New Yorkiin liittyen elämäni yksi isoista ja tärkeistä muistoista on toki myös se hetki, kun kuulin vielä Kemissä asuessani päässeeni opiskelijaksi kouluun, jonka opiskelujen osana oli työharjoittelu ulkomailla — tuo hetki oli sellainen elämää mullistava uutinen, sillä tiesin heti, että tämä koulu ja harjoittelu tulisi viemään minut elämässäni siihen suuntaan, minne haluaisinkin: ulkomaille töihin. Sekä minä että äitini itkimme molemmat ilosta, kun sain kuulla tuosta opiskelupaikasta silloin tuhat vuotta sitten 💞